Alaselkäkipu 

Alaselkäkipuja esiintyy melkein kaikilla jossain vaiheessa elämää ja ne ovat myös yksi yleisin syy osteopaatin vastaanotolle hakeutumiseen.

Alaselkäkipu voi alkaa äkillisesti esimerkiksi selkää kuormittaessa. Kipu voi olla todella viiltävää ja selän liike rajoittuu merkittävästi. Selkäkipu voi olla paikallista tai säteillä pakaroihin. Tällaista äkillisesti alkanutta selkäkipua, johon ei liity säteilyoireistoa alaraajoihin kutsutaan usein noidannuoleksi. Kivun selässä aiheuttaa tyypillisesti pieni kudosvaurio selän kipua aistivissa rakenteissa, jolloin selän lihakset kramppaavat suojareaktiona. Tämä suojakramppi estää selän liikuttamisen. Liikkeelle lähtö tai sängystä aamulla nouseminen voivat olla vaikeimpia hetkiä, mutta yleensä liike helpottaa oiretta, kun lihakset vetreytyvät liikkeestä. Tällainen akuutti alaselkäkipu menee yleensä ohi 1-2 viikon kuluessa. Sängyn pohjalle ei kannata jäädä vaan kannattaa pyrkiä palaamaan normaaleihin toimintoihin mahdollisimman nopeasti.

Joskus alaselkäkipuun liittyy myös alaraajoihin säteileviä oireita. Alaraajoihin voivat säteillä selän ja pakaroiden lihasten kipupisteet, mutta usein kyseessä on lannerangan nikamaväleistä ulos tulevien hermojen puristus tai kemiallinen ärsytys. Tällainen hermoärsytys voi johtua välilevyn pullistumasta tai repeämästä. Onneksi myös tällaiset selkäkivut paranevat itsestään ilman leikkaushoitoa. Jos puutuneisuutta esiintyy sukuelinten alueella tai ulosteenpidätyskyky on heikentynyt, tällaisissa tapauksissa tulee hakeutua lääkärin vastaanotolle. 

Alaselkäkipu ja osteopatia

Osteopatia on turvallinen ja tehokas hoitomuoto alaselkäkipuihin. Vastaanotto käynti alkaa tarkalla haastattelulla, jonka tarkoituksena on selvittää selkäkivun luonteen lisäksi asiakkaan yleistä terveydentilaa sekä poissulkea lääkärin jatkotutkimusten tarve. Haastattelun jälkeen osteopaatti tutkii mm. selän liikkuvuutta ja tunnustelee kudosten jännittyneisyyttä. Osteopaatti voi tehdä myös ns. erotusdiagnostisia testejä, joissa rasitetaan selän eri kudoksia. Testien tarkoituksena on selvittää, mistä kudoksesta selkäkipu mahdollisesti johtuu. 

Osteopaattinen hoito on lempeää ja käytettävät tekniikat hellävaraisia. Tekniikoilla voidaan esimerkiksi tuoda liikettä rangan nivelille ja käsitellä lihaksia ja lihaskalvoja. Kudosten aineenvaihdunta paranee, keho rentoutuu ja hermoston toiminta tasapainottuu. Jos alaselkä on käsittelyarka, osteopaatti voi lähestyä aluetta etäämmältä. Hoidon ei tulisi olla kivuliasta. Alaselkäkipu voi olla toimintakykyä heikentävä vaiva ja oireisiin voi liittyä paljon pelkoa ja huolta. Asiakkaan informointi alaselkäkivun syistä ja ohjeistus itsehoitoon on myös tärkeä osa hoito kokonaisuutta.