Vauvan osteopatia
Oletko koskaan ajatellut, että kohtuajan asennot ja synnytystapa vaikuttavat vauvan kehoon, ja että myös vauvat voivat tarvita apua synnytyksestä palautumiseen. Mistä sitten tietää milloin vauva voisi hyötyä osteopatiasta? Jos vauvalla on esimerkiksi pään tai kehon toispuoleisuutta, ylijäntevyyttä, itkuisuutta, refluksia, vatsavaivoja, haasteita imuotteen kanssa haasteita tai muita imetykseen liittyviä ongelmia.
Synnytystapa ja vauvan tarjonta vaikuttavat myös vauvan kehoon. On eri asia saapua maailmaan synnytyskanavan läpi takaraivo kuin kasvot edellä. Samoin ponnistusvaiheen kestolla on merkitystä, hyvin nopea ja toisaalta taas erittäin pitkä synnytys asettavat vauvoille erilaiset olosuhteet syntymän hetkellä. Joskus vauva ei pääse supistuksista ja ponnisteluista huolimatta etenemään synnytyksessä ja synnytys tapahtuukin lopulta sektiolla. Joskus taas kaulan ympäri pyörähtänyt napanuora on saattanut puristaa hieman liian tiukalla jättäen kaulan alueelle jumeja. Synnytys on hyvin yksilöllinen tapahtuma, jossa tilanteet voivat vaihdella nopeastikin. Ja vaikka kaikki olisikin mennyt kuin oppikirjassa, saattaa kehossa silti olla jumeja, sillä myös kohdussa vietetty aika vaikuttaa kehoon. Tämän vuoksi haastattelemme käynnin alussa raskauden ja synnytyksen kulkua. Kaksos- tai monikkoraskauksissa tämän näkee selvemmin, kun tila kohdussa alkaa käydä vähiin ja vauvat usein viettävät pidemmän ajan tietyssä asennossa. Vauvan voi myös tuoda osteopaatille tarkistukseen mahdollisten jumien varalta ilman suurempia oireita.
Esimerkiksi perätilassa pitkään viihtyneen vauvan lonkat ovat usein koukussa syntymän jälkeen ja kehoa on vaikea saada suoristumaan. Tämän vuoksi vauva saattaa selinmakuulta pyörähtää nopeasti kyljelleen. Äidit ovat tuoneet esiin, ettei kantorepun käyttäminen ole onnistunut, kun vauvan lonkat eivät aukea tarpeeksi sivuille. Imukuppiavusteisesti syntynyt vauva saattaa aristaa pään alueen kosketusta ja usein pään alueella on jännityksiä ja vauvan kehossa jonkinasteista toispuoleisuutta. Jatkuvasti jäntevä vauva ei tahdo rentoutua missään asennossa ja vaipanvaihtokin tuntuu vaikealta. Vanhemmat usein kuvailevat, että sylissä vauva ei päästä itseään rennoksi vaan jännittää kehoaan johonkin suuntaan jatkuvasti. Osa vauvoista myös kannattelee päätään jo hyvin varhain. Kehon hoitamisesta on usein apua, jos huomaat vauvan olevan hyvin toispuoleinen, suosien päätä toiseen suuntaan tai viihtyen vain tietyssä asennossa.
Imuotteen ongelmien taustalla saattaa olla suun, kaulan ja niskan alueen kireyksiä. Jos vauvallasi on esimerkiksi vaikeuksia rauhoittua rinnalle, äidillä on imetyskipua, imuote lipsuu tai kuuluu naksumista, on hyvä tutkia ja hoitaa myös mahdolliset vauvan kehon kireydet. Taustalla voi olla myös anatomisia syitä, kuten kireä huuli- ja kielijänne. Suosittelemme osteopatiaa myös osana suun jänteiden operaatioiden jälkihoitoa, vastaanotolle voit tulla lähetteellä tai ilman.
Pään tai kehon toispuoleisuus on myös yleinen syy hakeutua osteopatiaan. Normaalisti vauva käyttää kehoaan symmetrisesti, joten jos huomaat vauvan olevan jatkuvasti toispuoleinen ja pään hakeutuvan aina toiseen suuntaan makuulla ollessa, niin syy sille kannattaa selvittää. Taustalla voi olla jännityksiä kallon ja niskan alueella, mutta myös muualla kehossa. Pidempiaikainen toispuoleisuus saattaa vaikuttaa kallon muotoon, joten toispuoleisuutta kannattaa hoitaa ja ennaltaehkäistä asentovinokalloisuuden syntyä tai voimistumista. Toispuoleisuus ja kehon kireydet vaikuttavat myös usein imetykseen.
Itkuisuus on yksi syy hakeutua hoitoon. Se on myös usein yhteydessä vatsavaivoihin. Vastaanotolle tullessa ei tarvitse jännittää miten vauva käyttäytyy. Hoidamme aina vauvan ehdoilla ja käyntiin varataan runsaasti aikaa, jotta ehditään keskustella rauhassa ja tarvittaessa myös vaihtaa vaippaa tai syöttää vauva kiireettömästi. Yleensä vauva haluaa syödä hoidon aikana tai sen jälkeen. Samalla voidaan havainnoida imetysasentoja sekä vauvan imuotetta. Meillä vauvoja hoitavat osteopaatit ovat myös WHO:n koulutuksen käyneitä imetysohjaajia, ja usein vauvan syöttämisen aikana saatetaan keskustella imetykseen liittyvistä asioista. Ymmärrämme myös, että imetys ei välttämättä aina onnistu äidin toiveista huolimatta, ja saattaa olla hyvin arka asia.
Ensikäynnillä osteopaatti haastattelee raskausajan ja synnytyksen kulkua, vauvan ja vanhemman vointia ja selvittää, mitä toiveita ja tavoitteita sinulla on hoidon osalta. Tutkiminen ja hoito tapahtuu havainnoiden vauvan kehoa ja liikkeitä sekä käsin kehoa tutkien. Hoitaminen on hellävaraista ja etenee aina vauvan ehdoin. Vauvan osteopaattinen hoito kestää noin 20 minuuttia ja vauvaa voidaan hoitaa niin hoitopöydällä kuin sylissä tai vaikka syöttäessä. Nuorimmat asiakkaat ovat olleet noin viikon ikäisiä. Hoitoon voi kuitenkin hakeutua missä vaiheessa tahansa, mitään ikärajaa ei siis ole. Monet tulevat siinä vaiheessa, kun alkavat huomata vauvalla oireita tai esimerkiksi itkuisuus ei tunnu helpottuvan ja keinot alkavat loppua kesken. Oli tilanteesi mikä tahansa, niin tervetuloa hoitoon!