Milla
Milla

Osteopaatti AMK
Shiatsuhoitaja
FM (aineenopettaja, opinto-ohjaaja)

Osteopaatti Milla Torro

Olen Milla, tanssia harrastava osteopaatti ja shiatsuhoitaja.

Aloin joitain vuosia sitten opinto-ohjaajana työskennellessäni etsiä keinoja voida paremmin. Kävin shiatsuhoidossa ja hoito tuntui heti turvalliselta tilalta, jossa voi vain rentoutua ja rauhoittua. Raskaana ollessani sain apua osteopatiasta raskausajan vaivoihin, kuten liitoskipuihin ja synnytyksestä palautumiseen. Halusin oppia lisää tästä lempeästä hoidosta, jolla on niin merkittäviä vaikutuksia kipujen vähentämisessä ja hyvinvoinnin edistämisessä. Näiden kokemusten myötä lähdin opiskelemaan ensin shiatsua työn ohessa ja sitten osteopatiaa kokopäiväisesti.

Olen saanut osteopatiasta apua myös pitkään vaivanneeseen migreeniin. Osteopatiassa on mielestäni olennaista, että pyritään löytämään ongelman syy ja vaikuttamaan siihen, jotta keho pääsee palautumaan. Vastaanotollani on kiireetöntä aikaa tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Käytän lempeitä, mutta tehokkaita ja monipuolisia tekniikoita hoidossa. Osteopatiassa ei tule koskaan valmiiksi ja jatkokouluttaudun erityisesti naisten terveyden edistämiseen liittyvissä teemoissa tällä hetkellä.

Minulle voi varata ajan osteopatiaan tai shiatsuun ja hoito on aina yksilöllistä asiakkaan tarpeen mukaan. Kaikenikäiset asiakkaat ovat lämpimästi tervetulleita vastaanotolle.

Lisäkoulutukset:
- Quantum Shiatsu, Gabriella Poli 2025
- William Garner Sutherlandin varhaiset tekniikat. Suomen osteopaattiliiton koulutus, Jane Stark 2025
- Basic adjustment -opintopiiri, osteopaatti Mika Kivistö 2024
- Biodynaaminen lastenosteopatia S.O.C.K. moduuli 3, European Academy of Traditional Osteopathy, Werner van Camp 2024
- Biodynaaminen osteopatia BioBasics, European Academy of Traditional Osteopathy, Werner van Camp 2024
- Kraniaaliosteopatian syventävät opinnot -opintopiiri, osteopaatti Mika Kivistö 2024
- Shiatsuhoitaja, Suomen Seitai Shiatsu, Kato Shiki Seitai Undo, Kauko Uusoksa 2019

milla@osteopatiaalku.fi / 040 562 9061 / Y-tunnus 3540916-4