Mitä haluasit oppia? Onko arjessasi jokin sellainen asia, jonka haluaisit saada tehdyksi joka päivä, mutta jostain syystä homma ei vaan tule hoidetuksi? Päivittäin mietimme asiakkaiden kanssa sellaisia asioita, kuten, miksi jumppaharjoitteita ei muista tai saa millään aikaiseksi tehdä tarpeeksi usein, tai, miksi sellaiseen asiaan keskittymiselle,...

Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon maksan hyvinvoinnista ja siitä, kuinka maksasairauksista kuten esim. rasvamaksasta tai maksakirroosista on tulossa uusi kansantauti. Tämän viikon #anatomyfriyay onkin myös #physiologyfriyay eli käsittelemme pintaa raapaisten miksi maksa ja sen toiminta ovat niin tärkeitä ihmisen terveydelle.

Jomottaako takaolkapäässä kovan olkapäätreenin jäljiltä? Oletko epätoivoisesti yrittänyt löytää kotoa triggerpalloa tai jotain sitä muistuttavaa työkalua, jolla saisit jatkuvan jomotuksen laukeamaan? Mikäli et ala hyperventiloimaan jo ajatellessasi akupunktioneulaa, ratkaisu on lähellä.

Nyt kun uusi vuosi on saanut rauhassa lähteä käyntiin, on aika ottaa esille kauan takataskussa lymyillyt aihe. Saatat ehkä muistaa, kuinka reilu vuosi sitten kirjoittelimme tänne blogiin autonomisesta hermostosta. Teksti on ollut isossa suosiossa lukijakuntamme joukossa, minkä johdosta päätin rustailla siihen sopivan jatko-osan. Mikäli tämä...